Uuden yrittäjän yleisimmät mainosmokat. Viiden kohdan lista.



Vaikka negatiiviset blogitekstit eivät ole suosikkejani, päätin kuitenkin tehdä tällaisen pienen moka kokoelman, auttaakseni ihmisiä välttämään perus vahinkoja, joita osalle sattuu yritystoiminnan alussa ja mainontaa aloitellessa.

Ensimmäinen moka on käyttää liian vähän aikaa tai rahaa.

Uuden yrityksen mainonta on tärkeä asia, jotta liiketoiminta saadaan polkaistua kunnolla käyntiin. Siihen tulee ehdottomasti budjetoida rahaa riittävästi perustamisvaiheessa. Tiedän, että suurimalla osalla se alkupääoma ei ole mitenkään päätä huimaava, mutta on mahdollista mainostaa laajasti pienelläkin budjetilla.

Mainonnassa kaksi asiaa on vaakakupin molemmin puolin. Toisella puolella on kupissa RAHA ja toisella AIKA. Normaalissa tilanteessa mainontaan vaaditaan enemmän jompaa kumpaa. Kun haluat säästää rahaa, sinun on käytettävä paljon aikaa. Kun haluat säästää aikaa, on käytettävä paljon rahaa. Jos mainostoimistosi vie sinulta paljon sekä rahaa, että aikaa, kannattaa tutkailla yhteistyötä tarkemmin ja miettiä hieman, missä mättää. Kaiken palvelun ostamisen ideana on säästää ostajan aikaa, mutta jos koet, että palvelun käyttö vie sinulta rahan lisäksi liikaa aikaa, on jotain pielessä.

Mainonnan ja markkinoinnin suunnittelemiseen ajan käyttäminen on jokaiselle uudelle yrittäjälle yksi tehtävä, johon suosittelen perehtymään kunnolla. On selkeämpää luoda tavoitteellinen markkinointisuunnitelma ja lähteä sen perusteella suunnittelemaan mainontaa, kuin mennä mututuntumalla vähän sinne ja tänne. Suunnitelmallisuus säästää myös selvää rahaa jatkossa kun yrittäjä teettää töitä esimerkiksi mainostoimistossa.

Virhe nro 2. Väärä viesti väärässä kanavassa.

Kun aika ja raha ovat tasapainossa, päästään seuraavaan asiaan, eli KANAVAAN. Mainonnan tehokkuus riippuu siitä, kuka on asiakkaasi ja mikä on hänen tärkein mediansa. Eli mitä kanavaa hän käyttää joka päivä. Oletetaan, että asiakkaasi selaa mieluiten snapchatia ja mainostat Facebookissa. Mainoksesi ei tavoita yleisöään, vaan sinun on siirrettävä resurssit snapchatiin ja keskityttävä siellä mainostamiseen. Sinun täytyy myös soveltaa mainontasi kulloiseenkin kanavaan. Se mikä toimii Facebookissa, ei toimi snäpissä tai instagramissa. Seuraavaksi muutama sana verkon eri somekanavista.

IG eli instagram
Instagramin tekstipäivitysuudistuksesta huolimatta 95% suosituista päivityksistä palvelussa ovat kuvia (ei tekstiä, eikä videoita) koska instagramin tarkoitus on olla kauniiden visuaalisesti näyttävien kuvien feedi, ei toinen facbook.

Snapchat
Snäppi on tarkoitettu väliaikaisten katoavien tarinoiden jakamiseen ja kahdenkeskiseen videoviestien lähettämiseen. Se on suosittu alusta sikailulle, mutta myös hyödyllinen ja erittäin koukuttava kanava oikein käytettynä. Yrityskäytössä en suinkaan suosittele käyttämään maksullisen sisällön mahdollisuuksia palvelussa, vaan hyödyntämään sitä aidon ja orgaanisen seurannan keräykseen, esimerkiksi julkaisemalla tarjouskuponkeja PELKÄSTÄÄN snapchatissa.

Facebook
Facebookin valtakausi alkaa hiipumaan. Nuorempi sukupolvi katoaa pikkuhiljaa palvelusta, mutta Facebook houkuttelee enemmän vanhempaa väkeä. Suurin osa palvelun uusista käyttäjistä on iältään 50+, eli jos kohderyhmäsi on etenkin aikuisemmassa väessä, on Facebook oiva kanava siihen. Facebook mainosten ei kuitenkaan yleensä kannata odottaa luovan suoria ostoja. Ongelmana tähän on palvelusta ulos linkkaus. Niin kauan kun tuotteita ei pysty tilaamaan suoraan Facebook sivun avulla, ei liidit välttämättä muutu toteutuneiksi kaupoiksi. Facebook onkin enemmän palvelu, joka luo yrityksellesi tunnettuutta. Olemalla aktiivinen ryhmissä, keskustelemalla muiden käyttäjien kanssa, silloin tällöin kutsumalla ihmisiä sivullesi, voit luoda itsellesi seuraajakunnan ja jonkin verran tunnettuutta ihmisten keskuudessa.

Twitter
Twitter on palvelu, joka on suosituin politiikan ja yhteiskunnan kanava. Itse en käytä twitteriä, koska en koskaan oppinut sitä käyttämään, enkä nähnyt siinä minulle mitään hyötyä. Twitterissä päivitykset rajataan 150 merkkiin, ja se vakiinnutti hashtagien käytön ensimmäisten joukossa. Twitter kanavana on mielestäni ongelmallinen. Koin siellä hankalaksi seuraajien saannin, sekä oman ulosantini. Minulla ei ollut mitään relevanttia sanottavaa joka olisi mahtunut 150 merkkiin ja johon olisi voinut sisällyttää vielä hashtagin. Jos nyt jotenkin kyseistä kanavaa pitäisi käyttää, tweettaisin relevantteja vastauksia päivän polttaviin aiheisiin ja toivoisin parasta, että joku saa siitä kipinän tutustua profiiliini tarkemmin.

Musical.ly
On vielä suhteellisen uusi kanava. Kyseessä on palvelu joka toimii vähän kuten snapchat, mutta päivitykset ovat lyhyitä musiikkivideon pätkiä tai hauskoja sketsejä. Musically päivityksessä tärkeintä on mielenkiintoiset temput kameralla, kivat tanssiliikkeet ja hyvä musiikki. Julkaisuihin voi lisätä aihetunnisteita (hashtageja) joiden perusteella videot löytää. Se on hauska tapa päivittää esimerkiksi työpaikan arkea. Käyttäjät koostuvat pääosin 13-25 vuotiaista uuden sukupolven kuluttajista, ja jos kohderyhmäsi on milleniaalit, tämän alustan hanskaaminen voi olla SE JUTTU jolla synnytät brändistäsi uuden viraalihitin.

Pinterest
Pinterestiä tituleerataan enemmän hakukoneeksi, kuin sosiaaliseksi mediaksi nykyään. Sen sijaan että siellä olisi kanssakäyntiä kavereiden kanssa, kukin pinnaa omiin boardeihinsa (eli naulaa tauluihinsa) mielenkiintoisia asioita, ideoita, kuvia ja unelmiaan. Pinterest on visuaalinen hakukone, jonka avulla on helpompi kaivella netin syövereistä mielenkiintoisia asioita ja blogitekstejä. Paras hyöty pinterestissa saadaan irti kasaamalla omista sivuista pin-kokoelmia eli tauluja, jotka ohjaavat liikennettä verkkosivuillesi tai blogiisi. Lisäksi suosittelen käyttämään sitä ideakuvastona, jonka avulla voit asiakkaasi kanssa yhdessä silmäillä eri mahdollisuuksia. Esimerkiksi hääsuunnittelija voi selailla asiakkaan kanssa kuvia, ja kartoittaa asiakkaan mieltymyksiä, tai remonttifirma selailla eri sisustusmahdollisuuksia ja erikoistoteutuksia sisustukseen, joita asiakas tuskin itse tulisi edes ajatelleeksi. Pinterest on somekanavista oma lempparini nykyään, sillä siellä maksettua sisältöä ei vielä tuputeta järjettömiä määriä käyttäjän silmille, mutta sen mahdollisuus ja kohdistus toimii hyvin. Pinterestiin liittymistä ennen kannattaa muistaa optimoida verkkosivut mobiilikelpoiseksi, sillä pinterest käyttää pin lisäysten nostamiseen algoritmia, joka pisteyttää päivitykset myös linkitetyn sivun laadun perusteella.

Linkedin
B2B kanavien kuningas Linkedin luo liidejä ja mahdollisia yhteistyökumppanuuksia facebookin toimintaperiaatteita muistuttavin keinoin. Maksetun sisällön hintataso on muita korkeampi, joten pienemmän budjetin yrittäjän kannattaa sijoittaa alustaan enemmän aikaa kuin rahaa. Linkedinissa parasta on se, että feedissä näkyy kollegojen ja kontaktien aktiviteetti. Eli jos kontaktisi tykkää päivityksestäsi, se näkyy muille hänen kontakteilleen, jolloin pelkkä aktiivisuus palvelussa luo uusia katseluja sivullesi ja uusia kontakteja ja potentiaalisia liidejä sinulle. Linkedinissä myös hauskaa on se, että useat eri sisältömuodot tuntuvat luovan liikettä, eli voit päivittaa vaikka kuvia tai tekstiä, videoa tai linkkejä, kunhan aihe on kiinnostava.


Myös perinteiselle medioille löytyy edelleen käyttäjänsä, eikä yrityksen kannata jättää huomiotta esimerkiksi radiomainontaa (joka nykyään on ihan kohtuullisen hintaista), lehtikampanjointia (etenkin iäkkäämpi sukupolvi), tai tv-mainontaa ja kadunvarsimainontaa. Laidun Herefordin Parempaa lihaa kuin tinderissä kampanja HSL bussien kyljessä loi yritykselle räjähdysmäisen myynnin kasvun, ja väitän, että osa kokeilleista jäi ihan varmasti kanta-asiakkaaksi.

Entas se viesti? Monet pyrkivät ottamaan maksetuista mainosrahoista kaiken hyödyn irti. Kauppa ymppää lehti-ilmoituksensa täyteen tuotteita, mainostetaan yleismaallisia sloganeja koska ei haluta hermostuttaa ketään, ei uskalleta hypettää koska ollaan niin suomalaisia ja nöyriä, ajatellaan että kyllä minut huomataan täällä massassa vaikka olen hiljaa, tai sitten tämän ääripää, tuputetaan liikaa joka tuutista niin että asiakas ärsyynyy ja kävelee pois.

On yksi asia jota lähes kaikki mainostoimistot muistuttavat blogeissaan: EROTU ja jää mieleen. Tunne kilpailijoidesi mainokset, jos kaikki kauneushoitolat käyttävät pinkkiä tai lilaa, käytä oranssia tai punaista! Jos jokainen kauppa ymppää lehtimainoksensa täyteen tuotteita, osta sinä kokonainen sivu ja laita keskelle lyhyt teksti, jätä sivu muuten tyhjäksi. Ole se outo lapsi koulun käytävällä joka harjoittelee välitunnit tanssiliikkeitä tai laulaa kovaan ääneen. Ole se räväkkä ja rohkea joka pukeutuu värikkäästi mustien seassa.

Kolmas virhe: Jälkimarkkinoinnin unohtaminen, neljäs virhe: yhteystietojen hukkaaminen.

Kolmanneksi uusi yrittäjä unohtaa jälkimarkkinoinnin. Jos niin onnellisesti käy, että yrityksen toiminta lähtee startupmaiseen lentoon heti ensimmäisenä vuotenaan, jää ostaneen asiakkaan jälkimarkkinointi tekemättä. Jälkimarkkinoinnin tekemättömyys johtaa myös neljänteen ongelmaan, eli kontaktien unohtamiseen. Postituslistan luonti kannattaa, mutta spämmääminen ei. Siksi liitän postituslistan tarpeen jälkimarkkinointiin. Jälkimarkkinoinnin ei tarvitse olla maanista "sama viesti kaikille spämmiä", vaan yksilöllinen viesti asiakkaalle: "Hei, olit asiakkaanamme 3.4.2017, ostit tuotteen xxx, toivottavasti olet pitänyt tuotteesta? Onko sinulla herännyt mahdollisesti muita tarpeita? Jos on, tässä koodi verkkokauppaamme xxxx.com" tai voi sen lopettaa niinkin että "ota yhteyttä, tule käymään liikkeessämme" tai muuta vastaavaa. Sieluton "jaan tämän kaikille" viestittely on suurimman osan mielestä ärsyttävää, etenkin jos sitä tekee jatkuvasti ja asiakkaan postilaatikko täyttyy viesteistäsi. Asiakaskunnan kasvaessa, jälkimarkkinoinnin voi kohdistaa ostettujen tuotteiden perusteella, tai sen perusteella, miten monta kertaa kyseinen asiakas on ostanut. Omasta mielestäni uutiskirje on jo niin OUT ja kulunut juttu, että keksi jotain uutta ja erotu massasta.

Viides virhe: Tulosten seuraamisen unohtaminen

Tulosten seuraaminen on viides virhe listallamme. Voit syytää tuhansia euroja tai työtunteja asioihin jotka eivät toimi, turhaan, etenkin kun nykyään tulosten seuraaminen on helpompaa kuin ennen. Vaikka et osaisi seurata mainonnan tuloksia sähköisesti, voit seurata niitä myös manuaalisesti. Jokaisen oston yhteydessä kysy asiakkaalta: mistä kuulit yrityksestämme tai mikä sai sinut ottamaan meihin yhteyttä? Kirjaa vastaus ylös ja katso kuukauden päästä mitä ihmiset vastasivat. Seuranta ei tarvitse olla hienoja kaavioita ja laskelmia, vaan yksinkertaista, ja osa palveluasi.

Mainonnan ja markkinoinnin pääpiirteiden ja tavoitteiden suunnittelu ehkäisee virheitä ja säästää rahaa sekä aikaa. Uutena yrittäjänä suosittelen tekemään toimistosi seinälle (oli se kotona tai jossain muualla) A2-A1 kokoiselle kartongille tai paperille (tai ikean taululle) Seuraavanlaisen muistilistan:

1. Kirjoita ylös kuka on asiakkaasi
2. Kirjoita ylös budjettisi kuukausitasolla
3. Kirjoita ylös mitä haluat mainonnalla saavuttaa vuoden aikana
4. Markkinoinnin tukitoimet ja tehokeinot kuten giveawayt, lahjakortit, arvonnat ym PR keinot.

Näin aina suunnitellessasi seuraavaa mainostasi, muistat tavoitteesi, segmenttisi, käytettävissä olevan budjettisi ja markkinointisi tehokeinot.

Tuliko sinulle mieleen kysyttävää tästä postauksesta? Haluatko teettää mainontaa johonkin näistä kanavista? Kaipaavatko markkinointiviestisi päivittämistä? Lähetä sähköpostia osoitteeseen info@designva.fi tai käy jättämässä viesti osoitteessa www.designva.fi


Kommentit

Suositut tekstit